28.3.2016 Teerien soitimella

Teerien soitimen seuraaminen on minulle tapahtuma jolla valokuvaajan kevät käynnistyy.

Kuvauspiiloon mennään jo ennen auringon nousua ja odotellaan kärsimättömästi teerikukkojen ilmestymistä paikalle.
Niiden pulputus soidinareenalla käynnistää tapahtumaketjun jossa suvunjatkaminen on huipentumana, mutta johon mielestäni liittyy myös paljon kukkojen välistä sosiaalista kanssakäymistä.
 

Kun kanat eivät vielä ole paikalla kukkojen yhteenotot ovat usein vain kevyttä mahtailua ääniefekteillä höystettynä.
 

Hiljalleen taistelut yltyvät hyppyihin ja nokkimisiin jossa höyheniäkin saattaa jo pöllähdellä.
 

Kanojen ilmestyminen areenalle sähköistää selvästi tunnelmaa; Hypyt muuttuvat lennokkaammiksi, suihkiminen lisääntyy ja yhteenotot muuttuvat kuumaverisemmiksi.
Naaraat selkeästi säätelevät koko rituaalin etenemistä.
Aina joku kukoista tulee näyttäytymään sen lähipiiriin.

Liehittely ja pyöriminen kanan ympärillä on ylenpalttista. Nopeasti se kuitenkin yleensä antaa käytöksellään kukon ymmärtää ettei vire ole oikea tai puolisokanditaatti tarpeeksi kiinnostava.
Soidinaika saattaa kestää kolmekin viikoa ja parittelu tapahtuu usein vasta sen jälkipuoliskolla.
 

Usein kolmas kukko seuraa kaksintaistelua vierestä ja astuu väsyneemmän tilalle keskiöön.
Tuntuu kuitenkin, että vastustajan vahingoittaminen ei ole pääasia. Yleensähän kukot ja kanatkin viettävät soitimen ulkopuolella aikaa keskenään ja yöpyvät samoissa puissa ja sulassa sovussa.
 

Itse en ole vielä päässyt kuvaamaan varsinaista parittelutapahtumaa, joten tavoitteita on paljon vielä tulevillekin keväille.


[ <<< KuvaBlogi ]