15.5.2016 Neuvottoman Nalle

Hamina ja Neuvoton on päässyt viime päivinä maailmankartalle tai huomioitu ainakin kansallisen tason tiedotustusvälineissä kiitettävästi, ehkä jopa tungokseen asti. Foorumeissa on herännyt runsaasti keskustelua kiinnostaako vaikka Rovaniemeläisiä jos meillä täällä kaakossa on onnistuttu kylämaisemassa näkemään karhu, tuo hengenvaarallinen metsien valtias.
Käytän sanaa onnistuttu, koska ainakin itse ole äärettömän onnellinen että vihdoinkin pääsin kohtaamaan mesikämmenen kotimaassamme. Tähän asti minun on täytynyt tyytyä pelkkiin jälkiin ja jätöksiin, koska itärajan maksullisille herkkuhaaskoille en ole viitsinyt lähteä. Vaaralliseksi Ursuksen tekee yleensä ihminen joka eksyy karhujen läheisyyteen, silloin kun sillä on pennut mukanaan tai kun sitä on haavoitettu lainvoimaisesti tai laittomasti ihmisen toimesta. Normaalistihan karhu välttelee ihmistä viimeiseen asti ja pakenee tarkan vainunsa herkistämänä jo satoja metrejä ennen kuin meillä on aavistustakaan sen läsnäolosta.
 

Läksin maittavan päivällisen nautittuani illan edellä Salminlahdelle lintukuvauksiin, niin kuin olen viime päivinä tehnyt harva se ilta palkkatöistä kotiuduttuani. Salminlahden hoitoniittyaluehan on tähän vuodenaikaan mitä mainioin kahlaajien kuvauspaikka, eikä sovi unohtaa lahdella olevaa yli satapäistä harmaahaikarayhdyskuntaakaan. Pitkospuiden alkupäässä tapasin minulle tuntemattoman kuvaajakollegan ja lintutornin läheisyydessä näytti olevan pari digitaristia lisää. Patjalla kaislikossa köllöttelevän sammakkoperspektiivikuvaajan tunnistin Kujalan Lassiksi ja lähellä istuskeli Purasen Risto. Kävelimme melua vältellen hitaasti pitkospuita eteenpäin kun takavasemmalta ruovikon takaa alkoi äkkiä kuulua voimakasta läiskettä ja taittuvien ruokojen rapsetta. Näky oli uskomaton kun esiin pyyhälsi juoksuvauhtia etenevä karhu, ei mikään valtavan kookas metsien kuningas, mutta karhu kumminkin. Hetkellisestä järkytyksestä toivuttuamme varmasti meistä jokainen käänsi kameransa parhaan kykynsä mukaan kohti laukkaavaa eläintä toivoen että Kaanonin jatkuvatarkennus vyöhykkeellä laajennettuna kerrankin toimisi niin kuin mainokset lupaavat. Karhu tuli aivan vesirajaa pitkin tanner tömisten etupuoleltamme ehkä parinkymmenen metrin päästä ja ainakin omalta kohdaltani 400millinen ja 1,4x telejatke kroppikennorungolla oli aivan turhan pitkä kookkaan nisäkkään kuvaamiseen. Tässä vaiheessa karhulla ei ollut aavistustakaan meistä; tuuli puhalsi sen takaa ja sillä tuntui olevan muutakin syytä kiirehtimiseen. Lassi sattui lähimmäksi mesikämmenen kulkureittiä, jopa vaarallisen lähelle, lähes yliajetuksi. Karhu ohitti kuitenkin onnistuneesti koko kuvaajanelikon.
 

Jostakin syystä, vaikka se varmasti vainusi meidät ja näki ainakin Lassin liikkuvan tämän pyrkiessä ylös patjalta, karhu kääntyi ympäri ja lähti tulemaan takaisin samaa kulkureittiä, vesi roiskuen ja hengitys huohottaen. Vielä viimeiset ruudut karhun pyllystä ja tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Tässä vaiheessa ote kamerasta alkoi herpaantua, toivottavasti kädet eivät olleet tärisseet liikaa. Juttelimme tovin keskenämme arvellen syyksi karhun käytökselle jahtiporukan, jonka jo aiemmin aamupäivällä oli kerrottu karhunhäätöön osallistuneen. Samalla pohdimme nuoren karhun mahdollisuuksia karkuun pääsemiseen, olihan edessä moottoritie riista-aitoineen. Totesinkin, että ei olisi mahdottomuus vaikka nallen kohtaaminen vielä uusiutuisi. Ja näin kävikin. Karhu tuli muutaman minuutin kuluttua jälleen näkyviin ruovikon takaa, suunnistaen nyt kaislikossa juosten merelle, kohti etelää. Edettyään muutamia satoja metrejä se kuitenkin ilmeisesti totesi maaperän liian upottavaksi ja kääntyi taas takaisin tulosuuntaansa. Tässä vaiheessa alkoi näkyä yhä selvemmin kontion väsymys ja paniikki, mihin ihminen, taas kerran, oli sen ajanut. Karhu pakeni johonkin lahden itäpuolen metsäalueelle ja ehkä kymmenen minuutia myöhemmin alkoi lahdelle, samasta suunnasta, ilmestyä jahtimiehiä koirineen. Moottoritien rampille ilmestyi poliisien maija ohjeistamaan takaa-ajajia.
 

Tämän jälkeen emme enää karhua nähneet. Mutta eivät taineet nähdä jahtiporukatkaan koska seuraavaan aamuun mennessä ei uutta tietoa nalleparan kohtalosta ole kuulunut. Olisiko loppu hyvin ja uhkaavat "autuaammat metsästysmaat" muutuneet karhun onneksi moottoritien pohjoispuoleiseksi onnelaksi?
 

Kotiutuessani illan hämärtyessä ikuisesti mieleenpainuvasta kuvaussessiosta, jäin vielä miettimään, mihin Kujalan Lassi lähti niin kiireesti tapahtumien lauettua. Yleensähän mies on kuvauspaikalla viimeisiin valonsäteisiin asti. Olisiko karhun kohtaaminen aiheuttanut kenties pikaisen tarpeen housujen vaihtamiseen? Mutta ei, teräshermoinen mieshän kiirehti liiketoimiin. Seuraavana päivänä paikallis- ja iltapäivälehtien lööpit ylistivät kilpaa miehen ainutlaatuisia kuvia ja mieleenpainuvaa tarinaa.


[ <<< KuvaBlogi ]