Jostakin syystä, vaikka se varmasti vainusi meidät ja näki ainakin Lassin liikkuvan tämän pyrkiessä ylös patjalta, karhu kääntyi ympäri ja lähti tulemaan takaisin samaa kulkureittiä, vesi roiskuen ja hengitys huohottaen. Vielä viimeiset ruudut karhun pyllystä ja tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Tässä vaiheessa ote kamerasta alkoi herpaantua, toivottavasti kädet eivät olleet tärisseet liikaa. Juttelimme tovin keskenämme arvellen syyksi karhun käytökselle jahtiporukan, jonka jo aiemmin aamupäivällä oli kerrottu karhunhäätöön osallistuneen. Samalla pohdimme nuoren karhun mahdollisuuksia karkuun pääsemiseen, olihan edessä moottoritie riista-aitoineen. Totesinkin, että ei olisi mahdottomuus vaikka nallen kohtaaminen vielä uusiutuisi. Ja näin kävikin. Karhu tuli muutaman minuutin kuluttua jälleen näkyviin ruovikon takaa, suunnistaen nyt kaislikossa juosten merelle, kohti etelää. Edettyään muutamia satoja metrejä se kuitenkin ilmeisesti totesi maaperän liian upottavaksi ja kääntyi taas takaisin tulosuuntaansa. Tässä vaiheessa alkoi näkyä yhä selvemmin kontion väsymys ja paniikki, mihin ihminen, taas kerran, oli sen ajanut. Karhu pakeni johonkin lahden itäpuolen metsäalueelle ja ehkä kymmenen minuutia myöhemmin alkoi lahdelle, samasta suunnasta, ilmestyä jahtimiehiä koirineen. Moottoritien rampille ilmestyi poliisien maija ohjeistamaan takaa-ajajia.